Helsinki.html



Helsinki Helsingfors
vaakuna	sijainti
www.hel.fi
Sijainti	60°10′15″N, 24°56′15″E
Lääni	Etelä-Suomen lääni
Maakunta	Uudenmaan maakunta
Seutukunta	Helsingin seutukunta
Perustettu	1550
Kuntaliitokset	Helsingin kuntaliitokset Haaga (1946) Huopalahti (1946) Kulosaari (1946) Oulunkylä (1946)
Pinta-ala	686,35 km2 178. suurin 1.1.2008 [1]
– maa	186,34 km2
– sisävesi	0,74 km2
– meri	499,27 km2
Väkiluku	573 789 suurin 31.10.2008 [2]
– väestötiheys	3 079 as/km2 (31.10.2008)
Demografiatiedot	2007 [3]
– 0–14-v.	13,7 %
– 15–64-v.	72,1 %
– yli 64-v.	14,2 %
Kunnallisvero	17,50 394. suurin 2008 [4]
Helsingin kaupunginjohtaja	Jussi Pajunen
Helsingin kaupunginvaltuusto	85 paikkaa
2008 - 2012[5]  • Kok.  • Vihr.  • SDP  • Vas.  • RKP  • Ps.  • Kesk.  • KD  • SKP	26 21 16 7 5 4 3 2 1

Helsinki (ruots. Helsingfors), on Suomen pääkaupunki, maan suurin kaupunki, Suomen hallinnollinen keskus, sekä liike-elämän että kulttuurin keskus. Helsinki on myös monen suuren yrityksen kotikaupunki. Kaupunki sijaitsee Etelä-Suomessa, Suomenlahden rannalla. Kaupungissa oli 573 789 asukasta^[2] (2008-10-31 31. lokakuuta 2008) ja se on väkiluvultaan selvästi Suomen suurin kunta. Alueluokitukseltaan Helsingin kaupunki on keskiostovoiman kerrostalovaltainen kaupunkimainen kunta.

Helsinki on Uudenmaan maakunnan ja Pääkaupunkiseudun eli Suur-Helsingin keskus. Pääkaupunkiseudun muodostavat Helsingin lisäksi Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Pääkaupunkiseudun alueella asuu hieman yli miljoona ihmistä. Koko Helsingin seudun alueella asuu noin 1,3 miljoonaa ihmistä.

Helsingistä käytetään usein lempinimiä "Hesa" ja "Stadi", joista edellinen mielletään useimmiten vieraspaikkakuntalaisten ja jälkimmäinen helsinkiläisten itsensä käyttämäksi nimitykseksi.^[6]

muokkaa Maantiede

Helsinkiä mereltä

Helsingin kartta kaupunginosineen

Helsingin pinta-ala on maanmittauslaitoksen 2008-01-01 1. tammikuuta 2008 tehtyjen mittausten mukaan 686,35 km², josta 186,34 km² on maata, 0,74 km² sisävesialueita ja loput 499,27 km² merivesialueita.^[1]

Suurin osa kaupungin maa-alueista on metsää 3 724 hehtaaria, puistoja 987 hehtaaria (rakennettuja puistoja 858 ha) ja maisemapeltoja tai niittyjä noin 800 hehtaaria. Puistoalueita on yhteensä 6 020 hehtaaria. Puistot vaihtelevat klassisista muotopuistoista ydinkeskustasta alkavaan 10 km² laajuiseen Keskuspuistoon. Helsingin kaupunki omistaa lisäksi viheralueita muiden kuntien alueella 6 889 ha, muun muassa Sipoossa. Suomen pääkaupunki sisältää 42 luonnonsuojelualuetta, pinta-alaltaan noin 770 hehtaaria.^[7] Helsingin nimikkokasvi on vaahtera ja nimikkoeläin orava.

Helsingin maantieteellinen keskipiste on Viikissä Vanhankaupunginlahdella suunnilleen Kuusiluoto-nimisellä saarella. Korkeimmalla Helsingissä asutaan Jakomäenkalliolla, jonka korkeus on 59,5 metriä meren pinnasta. Jakomäenkalliolla on kerrostaloja.^[8]

Helsingin korkein maastokohta on Malminkartanonhuippu eli Malminkartanon täyttömäki, joka tehtiin rakentamisen ylijäämämassoista vuosina 1976–1996. Se nousee merenpinnasta 90 m:n korkeuteen. Huipulla on Hanna Vainion suunnittelema ympäristötaideteos "Tuulet ja suunnat". Helsingin korkein luonnollinen kukkula puolestaan sijaitsee Kivikon ulkoilupuiston pohjoisosassa, Porvoonväylän eteläpuolella, luontopolun varrella. Kukkulan korkeus on 62 metriä merenpinnasta.^[9]

Pisin katu on Itäväylä, jonka 11 251 metrin pituudesta kaduksi lasketaan 7 294 metriä, loppuosa on maantietä. Kantakaupungin pisin katu on Mannerheimintie 5 480 metrillään.^[10] Kantakaupungin lyhin katu on Välikatu Kruununhaassa: 25 metriä. Sitäkin lyhyempi on Lassilassa sijaitseva Luotikuja, jonka keskimitta on 9 metriä.^[11]

muokkaa Rannikot ja vesialueet

Helsingin kantakaupunki sijaitsee niemellä, joka ulottuu Eirassa avomeren äärelle saakka. Niemi sijaitsee kahden avomereltä sisämaahan työntyvän lahden välissä: länsipuolella on Seurasaarenselkä, itäpuolella Kruunuvuorenselkä ja sen jatkeena Vanhankaupunginlahti.

Seurasaarenselän yhdistää avomereen noin puoli kilometriä leveä Lauttasaarensalmi kantakaupungin ja Lauttasaaren välissä. Sen läheisyydessä on Länsisatama ja sen alueella pienemmät lahdet Hietalahti ja Ruoholahti. Kantakaupungin luoteispuolella on Munkkiniemi, josta johtaa saariketju Lauttasaareen. Saarten väliset kapeat salmet yhdistävät Seurasaarenselän lännempänä sijaitsevaan Laajalahteen, jonka poikki kulkee Helsingin ja Espoon raja. Keskellä Seurasaarenselkää sijaitsee Seurasaari.

Kantakaupungin itäpuolella sijaitsevan Kruunuvuorenselän yhdistää avomereen joukko salmia, joiden välisillä saarilla on Suomenlinna. Kruunuvuorenselän lahtia ovat Eteläsatama ja Pohjoissatama, joiden välissä on Katajanokka. Pohjoissatamasta työntyy länteen salmi, joka johtaa Töölönlahteen. Salmen yli johtavat Hakaniemen silta ja Pitkäsilta sekä varsinaisen Töölönlahden suulla sijaitseva rautatiepenger.

Kruunuvuorenselän jatkeena pohjoisessa on Vanhankaupunginlahti, johon Vantaanjoki laskee. Välissä on joukko saaria, joista suurimmat ovat Kulosaari, Mustikkamaa ja Korkeasaari. Näiden itäpuolella on Herttoniemi ja sen edustalla suuret saaret Laajasalo ja Santahamina, jotka rajoittavat Kruunuvuorenselkää itäpuolelta. Laajasalon itäpuolellakin on suuria saaria kuten Vartiosaari ja Villinki.

Kaupungin itäisimmässä osassa on laaja Vuosaaren niemimaa, jota rajoittavat Vartiokylänlahti ja Porvarinlahti.

Kaikkiaan Helsingissä on 315 saarta ja rantaviivaa 98 kilometriä. Runsaiden täyttöalueiden vuoksi rantaviiva on varsinkin kantakaupungissa muuttunut voimakkaasti viimeisen parinsadan vuoden aikana. Helsingissä ei ole enää nykyään yhtään järveksi luokiteltavaa vesialuetta.^[12]

Vantaanjokeen laskee Helsingin ja Vantaan rajalla Keravanjoki, jota pitkin kaupunkien raja kulkee useita kilometrejä.

muokkaa Ilmasto

Helsingissä vallitsee merellisen ja mantereisen välimaastossa sijaitseva ilmasto: talvet ovat suomalaisittain melko lauhoja, mutta kesät lämpimiä (joskaan eivät yhtä helteisiä kuin sisämaassa). Toisaalta tuuli tekee ilman monin ajoin paljon kylmemmän tuntuiseksi kuin sisämaassa.

Vuoden 2007 keskilämpötila Helsingissä oli 7,0 °C.^[13] Kylmin kuukausi oli helmikuu (–7,9 °C) ja lämpimin elokuu (17,6 °C).
Tuona vuonna ilmastollisia poikkeamia olivat alku- ja lopputalven lämpimyys.

muokkaa Kaupunginosat ja piirit

Pääartikkeli: Helsingin alueellinen jako

Asemakaavan mukaan Helsinki jakaantuu 54 kaupunginosaan, joista osa jaetaan vielä edelleen osa-alueisiin. Sen lisäksi lähinnä Helsingin kaupungin hallinnon tarpeita varten on luotu piirijako. Piirijaon yksikköinä ovat suurpiirit, peruspiirit ja osa-alueet. Osa-aluetasolla molemmat jaotukset ovat yhtäpitävät, mutta peruspiireistä vain osa on samoja kuin kaupunginosat. Näiden jakojen erona on myös, että piirijaolla muodostetaan kaupunginosia suurempia toiminnallisia alueita eli suurpiirejä, joita on seitsemän.

Helsingin kantakaupunki oli alkujaan alue, joka kuului kaupunkiin ennen 1. tammikuuta 1946 tapahtunutta suurta alueliitosta eli kaupunginosia 1–18, 20–25 ja 27. Nykyisin se tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä Helsingin ydinaluetta, esikaupunkien ja lähiöiden vastakohtana.

Usein kuultavat nimitykset liikekeskusta ja ydinkeskusta alkoivat yleistyä 1960-luvulla. Niillä tarkoitetaan yleensä Kluuvia sekä Kampin itä- ja pohjoisosia.

muokkaa Kaupunginosat osa-alueineen suurpiireittäin

Helsingin seitsemän suurpiiriä

muokkaa Historia

muokkaa Ruotsin vallan aika

Helsingin perustaja Kustaa Vaasa

Nykyisen Helsingin alue oli keskiajalta lähtien ruotsinkielisen väestön asuttamaa maaseutua: näkyvin muisto näiltä ajoilta on Vartiokylän linnavuori. Kuningas Kustaa Vaasa perusti Helsingin Vantaanjoen suulle Forsbyn eli Koskelan keskiaikaisen kylän paikalle 12. kesäkuuta 1550, pääasiallisesti kilpailemaan lahden toisella puolella sijaitsevan Tallinnan kanssa. Päivää on sittemmin alettu viettää Helsinki-päivänä. Asukkaat kaupunkiin saatiin, kun Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan kaupunkien porvarit määrättiin muuttamaan uuteen kaupunkiin. Kasvu oli kuitenkin kituliasta; kuninkaankaan mahtikäsky ei noin vain murtanut keskiaikaisia kauppaperinteitä.

Ruotsi valloitti Pohjois-Viron ja Tallinnan vuonna 1561, mikä vähensi Helsingin kaavailtua tärkeyttä. Itämeren alueella käytyjen sotien vuoksi kaupungista tuli kuitenkin sotilaallinen keskus: laivaston talvehtimispaikka ja sotaväen lastauspaikka.

Koska Vantaanjoen suu sijaitsi karikkoisen Vanhankaupunginlahden pohjukassa ja oli hankala rantautumispaikka suurille purjelaivoille, jo varhain oli suunnitelmia kaupungin siirtämisestä lähemmäksi avomerta. Alun perin tarkoituksena oli rakentaa Helsinki uudelleen Santahaminaan ja sitten nykyisen Sörnäisten alueelle, jonne oli jo asemakaavakin valmiina, mutta se todettiin liian pieneksi kasvua ajatellen. Lopulta vuonna 1640 kenraalikuvernööri Pietari Brahen johdolla paikaksi valittiin Vironniemi (ruotsiksi Estnässkatan), joka sijaitsi Sörnäistenniemen (Södernäs) ja Helsinginniemen (Helsingenäs) välissä. Nykyisin alueella sijaitsee Kruununhaan kaupunginosa sekä Senaatintori. Vanha, 90 vuotta asutettu kaupunki Vanhankaupunginlahden rannalla jätettiin tyhjilleen.

Helsingin kartta vuodeta 1815.

Helsingin Raatihuoneentori vuonna 1820 ennen uudistamista. Piirtänyt C. L. Engel.

Venäjän keisarikunnan voimistuminen ja Pietarin kaupungin perustaminen 1703 vaikuttivat merkittävästi Helsinkiin. Isovihan aika oli kaupungille rankkaa. Ensin vuonna 1710 kaupunkiin tuli rutto, joka surmasi 2/3 kaupungin asukkaista – 1185 ihmistä neljän kuukauden aikana. Vuonna 1713 oma armeija poltti kaupungin, jottei etenevä vihollinen voisi käyttää sitä hyväksi, ja lopuksi venäläiset sotajoukot miehittivät hylättyä kaupunkia vuosina 1713–1721. Sodan jälkeen kaupungin kehitys pysyi heikkona. Ruotsin menetettyä hattujen sodassa (pikkuviha) 1741–1743 Venäjälle Haminan rajalinnoituksensa Helsingin edustalle ryhdyttiin rakentamaan uutta merilinnoitusta Sveaborgia (Suomenlinna). "Viaporin" suunnitelmat laati ruotsalainen kreivi ja linnoitusupseeri Augustin Ehrensvärd. Linnoitustyömaa kasvatti kaupungin asukaslukua runsaasti, ja kaupunkiin perustettiin useita tiilitehtaita ja kartanoita.

Napoleonin ja Aleksanteri I:n valtapolitiikan vuoksi Ruotsi vedettiin sotaan Venäjää vastaan 1808. Suomen sodassa venäläiset valloittivat Helsingin kaupungin 1808. Viaporin piirityksen aikana kaupungissa syttyi tulipalo, joka tuhosi lähes koko kaupungin.

muokkaa Venäjän vallan aika

Johan Carl Ludvig Engel, maalannut J. E. Lindh

Helsingin tuomiokirkko

Pääkaupunki siirrettiin Turusta 4000 asukkaan Helsinkiin vuonna 1812 kolme vuotta sen jälkeen kun Suomi oli siirtynyt Venäjän keisarikunnan osaksi. Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I halusi Suomen pääkaupungin lähemmäksi Pietaria ja kauemmaksi Ruotsista. Samassa yhteydessä Carl Ludvig Engel valittiin suunnittelemaan Helsingin keskusta uudelleen palon jäljiltä, enemmän keisarikunnan hallintokaupungin näköiseksi. Rakennustöiden toinen johtaja oli helsinkiläinen Johan Albrecht Ehrenström. Monet Helsingin uusklassisista rakennuksista, erityisesti Senaatintorin ympäristö Tuomiokirkkoineen ovat Engelin käsialaa. Helsingin kantakaupungin monien kaupunginosien katukuvaa dominoivat tyyliltään jugendia edustavat rakennukset ovat kuitenkin peräisin 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilta.

Turun palon jälkeen vuonna 1827 myös yliopisto, joka oli jäänyt pääkaupungin siirron yhteydessä Turkuun, siirrettiin Helsinkiin. Helsingistä kehkeytyi hallinto-, yliopisto- ja varuskuntakaupunki, ja se kasvoi maan todelliseksi teollisuuskeskukseksi. Tärkeät rautatieyhteydet rakennettiin Hämeenlinnaan 1862 ja Pietariin 1870. 100 000 asukkaan rajan väkiluku ylitti 1900-luvun alkuun mennessä. Ensimmäisen maailmansodan aikana Helsingin ympärille rakennettiin kolme linnoitusvyöhykettä osana Pietarin puolustusta. Vuonna 1906 Viaporin kapinassa paukkuivat tykit muutaman päivän ajan Helsingin edustalla.

muokkaa Helsingin kehitys 1900-luvun alusta 2000-luvulle

Helsinkiä vuoden 1900 tienoilla

Ilmakuva Helsingin niemestä

Helsingistä tuli itsenäisen Suomen pääkaupunki heti itsenäisyysjulistuksen myötä 6. joulukuuta 1917. Suomen sisällissota kuitenkin alkoi jo seuraavassa kuussa, 27. tammikuuta 1918, kun Hakaniemessä Helsingin työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi. Punakaarti valtasi pian kaupungin, ja senaatti eli hallitus joutui lähtemään evakkoon Vaasaan. Punaisten ylin johto Kansanvaltuuskunta siirtyi 8. huhtikuuta Viipuriin. Saksalaiset joukot kenraali Rüdiger von der Goltzin johdolla valtasivat Helsingin 12.–13. huhtikuuta, ja Mannerheimin johtama Suomen armeija saapui Helsinkiin 16. toukokuuta. Kansalaissodan jälkeen Viaporin linnoitus toimi punavankien vankileirinä. Vuonna 1918 Viaporin linnoituksen nimeksi vaihdettiin Suomenlinna.

Toisen maailmansodan aikana kaupunkia pommitettiin useaan otteeseen. Suurinta tuhoa aiheuttivat Helsingin suurpommitukset jatkosodan aikana, mutta tuhot jäivät suhteellisen vähäisiksi, jos niitä vertaa muiden sotaan käyneiden maiden kaupunkeihin. Lontoon ja Moskovan ohella Helsinki jäi ainoaksi sotaan osallistuneen eurooppalaisen maan pääkaupungiksi, jota ei valloitettu sodan aikana.

Helsingille oli myönnetty vuoden 1940 olympialaiset, mutta ne jäivät toisen maailmansodan takia pitämättä. Vuoden 1940 olympialaisia varten kaupunkia rakennettiin paljon funkis-arkkitehtuurin hengessä. Tältä ajalta ovat esimerkiksi Olympiastadion, Tennispalatsi, Käpylän olympiakylä ja Lasipalatsi. Vuonna 1952 pidettiin Helsingin olympialaiset.

Vuonna 1975 Finlandia-talossa järjestettiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETY) huippukokous, jonka päätösasiakirja on nimeltään Helsingin sopimus. Konferenssiin otti osaa 35 maan valtionpäämiehet. Kokouksessa vahvistettiin Euroopan sodanjälkeiset rajat. Elokuussa 1982 avattiin Helsingin metro välille Rautatientori – Itäkeskus. Helsinki oli vuonna 2000 yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista.

muokkaa Helsingin alueellinen laajeneminen

Pääartikkeli: Helsingin alueellinen laajeneminen

Helsinki perustettiin alun perin Koskelan kylän alueelle Vantaanjoen suulle, nykyisen Arabianrannan lähettyville Vanhankaupunginlahden viereen. Kaupunki sai nimensä lähettyvillä olleesta Helsinginkoskesta. Nopeasti huomattiin kuitenkin, ettei kaupunki vastannut odotuksia, lähinnä Vanhankaupunginlahden mataluuden takia. Kenraalikuvernööri Pietari Brahe päätti siirtää kaupungin paremmalle satamapaikalle tuuliselle Vironniemelle vuonna 1640, nykyisen Kruununhaan kohdalle.

Helsingin esikaupungeista 1920-luvulla oli tehty kuntia ja kauppaloita. Osa niistä, Huopalahden kunta, Kulosaaren huvilakaupunki, Oulunkylän kunta ja Haagan kauppala, sekä suuri osa Helsingin maalaiskunnasta liitettiin Helsinkiin vuonna 1946 suuressa alueliitoksessa. Viimeinen merkittävä alueliitos tapahtui, kun Vuosaari liitettiin Helsinkiin 1966. Osana keskustelua valmisteilla olevasta Suomen kuntauudistuksesta on ehdotettu Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten sekä mahdollisesti myös Sipoon länsiosien yhdistämistä. Kaupunginvaltuusto päätti 21. kesäkuuta 2006 ehdottaa valtioneuvostolle, että Länsi-Sipoosta liitettäisiin 5 000 hehtaarin alue ja Kaakkois-Vantaasta 200 hehtaarin suuruinen alue Helsinkiin. Selvitysmies Pekka Myllyniemi esitti, että liitettävän alueen kokoa pienennettäisiin 3000 hehtaariin. Valtioneuvosto päätti 28. kesäkuuta 2007 hyväksyä alueliitoksen selvitysmiehen ehdotuksen mukaisesti.^[14] Korkeimman hallinto-oikeuden hylättyä^[15] 15. tammikuuta 2008 päätöstä koskeneet valitukset, liitetään Sipoosta ja Vantaasta yhteensä noin 2 860 hehtaarin suuruinen alue Helsinkiin 1. tammikuuta 2009 alkaen.

muokkaa Väestö

Asukasluku (31.10.2008) on 573 789, josta suomenkielisiä on 85 %, ruotsinkielisiä 6,1 % ja muunkielisiä 9,0 %. Helsingin asukkaista on suurempi osa naisia (53,4 %) kuin muualla Suomessa (51,1 %). Helsingin väestötiheys on 3 049,66 henkilöä/km² (maa-alueet). Miesten elinajanodote on Helsingissä 75,1 vuotta (koko Suomi 75,7 vuotta), naisten elinajanodote on Helsingissä 81,7 vuotta (koko Suomi 82,5 vuotta).^[16]

http://www.stat.fi/org/historia/elinajanodote.html

Helsingin väestö on keskimääräistä vaihtuvampaa. Helsinki on usein se kaupunki, johon muutetaan, kun tullaan muualta Suomesta tai ulkomailta töihin tai opiskelemaan. Perhettä perustettaessa monet päättävät muuttaa Vantaalle, Espooseen tai kehyskuntiin todennäköisesti lähinnä asuntojen hintatason ja alueiden paremman viihtyvyyden ja maineen vuoksi.^lähde?

muokkaa Ulkomaalaiset

Ulkomaiden kansalaisia Helsingin asukkaista on 5,2 % (29 200). Ulkomailla syntyneitä on 7,9 % (44 400), mikä on enemmän kuin suomenruotsalaisten määrä. 33 % ulkomaalaisista on toisten EU-maiden kansalaisia. Eniten ulkomaalaisia on Virosta, Venäjältä ja Ruotsista. Muuhun Suomeen verrattuna Helsingissä on paljon Afrikan maiden kansalaisia, sillä 44 % Suomessa asuvista afrikkalaisista asuu Helsingissä. Vieraskielisiä helsinkiläisistä on 7,0 %, joista neljännes venäjänkielisiä. Vuonna 2001 EU:n pääkaupungeista ainoastaan Lissabonissa oli vähemmän ulkomaan kansalaisia kuin Helsingissä.^[17]

muokkaa Asuminen

Helsingissä asutaan muuta Suomea kalliimmin ja hieman ahtaammin, mutta kuitenkin varsin väljästi. Asumisväljyys oli vuonna 2003 33,4 neliömetriä henkilöä kohden, kun koko Suomen luku oli 36,7. Vuonna 2004 kaksion keskivuokra Helsingissä oli 615 €/kk (koko Suomi 490 €/kk). Osakehuoneistojen keskineliöhinta Helsingissä oli 2580 €/m² (koko Suomi 1550 €/m). Helsingissä vuokra-asuminen (47,7 %) on yleisempää kuin omistusasuminen (41,7 %), mikä poikkeaa selvästi muun Suomen tilanteesta (32,0 % ja 57,6 %). Lisäksi yksinasuminen on yleistä – lähes joka toisessa (48,9 %) helsinkiläisessä asunnossa asuu vain yksi henkilö.

Helsingin väestömäärän
kehitys 1810–2004

Helsingin asukasluvun kehitys kuukausittain vuonna 2007

muokkaa Väkiluvun kehitys

Helsingin voimakas kasvu alkoi pääkaupungiksi tulemisen myötä 1810-luvulla. Se jatkui voimakkaana – lukuun ottamatta Suomen sisällissodan aikaa – aina 1960-luvulle, jolloin kaupungistumisen aalto, maaltapako kaksinkertaisti Helsingin väkiluvun 20 vuoden aikana.

1960-luvulla Helsingin väestönkasvu pysähtyi, koska pääkaupungista loppuivat asunnot ja väestöä alettiin asuttaa Espooseen ja Vantaalle uusiin lähiöihin, jossa väestönkasvu jatkoi entistä tahtia, mutta tämä ei enää näkynyt Helsingin tilastoissa. Alettiin puhua pääkaupunkiseudusta. Myöhemmin Espoossa ja Vantaalla alkoi kaavoitus olla riittämätöntä ja tämän seurauksena Helsingin kaupunkiin alun perin suuntautuva muuttovirta alkoi kohonneiden hintojen muodossa työntää väkeä yhä kauemmas Helsingin seudulle entisiin maaseutukuntiin ja vieläkin kauemmaksi, jopa Lohjalle, Hämeenlinnaan, Lahteen sekä Porvooseen saakka.

Jos tarkastellaan pelkkää Helsingin kaupunkia, kasvutahti hidastui 1980-luvulla ja kääntyi jopa hetkelliseen laskuun asukkaiden muuttaessa pois naapurikuntiin, mutta 1990-luvun jälkeen kasvu on jälleen ollut positiivista, kunnes kääntyi hiljalleen laskuun 2000-luvun alussa. Todennäköisin syy tähän lienee asumisen korkea hinta, jolloin perheelliset muuttavat muualle pääkaupunkiseudulle ja ympäristökuntiin. Vuonna 2006 Helsingin väkiluku oli jälleen kasvussa, joskin hitaassa. Tosin syksyllä kasvu kiihtyi, ja tammikuun ja marraskuun 2006 välinen asukasluvun kasvu onkin ollut lähes 4 000 uutta asukasta. Helsingin kaupungin oman väestöennusteen mukaan kaupungin väkiluku voisi olla 575 000 vuonna 2015 ja 586 000 vuonna 2030.^[17] Kuitenkin kaikkien uusien asuinalueiden rakentamisen myötä mukaan lukien lounais-Sipoosta liitettävä alue (alueelle kaavaillaan 40 000−60 000 uutta asukasta) väkiluku saattaa kasvaa reilusti yli 600 000 asukkaaseen.

Väestönkasvun suhteen tärkeimmät uudet asuinalueet Sipoon liitosalueen ohella ovat Jätkäsaari, Kalasatama, Keski-Pasila ja Kruunuvuorenranta. Kaupunkiseudun tulevaa kehitystä on selvitetty mm. kansainvälisen suunnittelukilpailun keinoin (Greater Helsinki Vision 2050).

muokkaa Helsingin talous

Aleksanterinkatu Helsingin keskustassa

Stockmannin Helsingin keskustan tavaratalo

Helsingin talous- ja elinkeinoelämä on erottamaton osa koko Helsingin seutua, joka luokitellaan yhdeksi nopeimmin kasvavaksi suurkaupunkialueeksi Euroopan unionissa.^[18]

Helsinki on pörsseineen ja Aleksanterin "pankkikatuineen" Suomen talouselämän keskus. Useat suomalaiset pörssiyhtiöt ja lähes kaikki Suomen keskeiset pankit ja vakuutusyhtiöt pitävät Helsinkiä kotipaikkanaan. Pääkaupunkiseudun suurten yritysten pääkonttoreista noin 58 % (104) sijaitsee Helsingissä. Merkittäviä helsinkiläistaustaisia yrityksiä ovat Elisa (entinen Helsingin Puhelinyhdistys, HPY), viestintäkonsernit Otava sekä Sanoma sekä kaupan alalla Kesko, Stockmann ja HOK-Elanto.

Monet teollisuustuotantolaitokset ovat vuosien kuluessa siirtyneet pois Helsingin kaupungin alueelta, eikä Helsinkiä voi enää pitää Suomen tärkeimpänä teollisuuskaupunkina, joka asema sillä oli 1950-luvun alussa. Vuodesta 1960 vuoteen 1980 teollisuuden työpaikkojen määrä kantakaupungissa puolittui. Jäljellä on kuitenkin vielä muun muassa Aker Finnyardsin telakka Hietalahdessa, nykyisin Iittalan omistama Arabian posliinitehdas, ABB:n tuotantolaitokset Pitäjänmäellä ja Vuosaaressa sekä Paulig:in paahtimo Vuosaaressa, joka on yksi Euroopaan suurimmista. Entisiä tuotantolaitoksia ovat muun muassa kaapelitehdas Ruoholahdessa, Töölön sokeritehdas, jonka paikalla on nykyään Oopperatalo, Keravalle siirtynyt Sinebrychoffin panimo ja tupakkatehdas Lauttasaaressa.

muokkaa Helsingin työpaikat

Vuoden 2005 lopussa Helsingissä oli 373 000 työpaikkaa, joista noin 118 500 oli julkisen sektorin työpaikkoja.^[19] Helsinkiläisten työhön osallistuvuus on korkea: 63 % 15–74-vuotiaista käy työssä (Koko Suomi 57,2 %). Muuhun Suomeen verrattuna Helsingissä on vähän teollisuustyöpaikkoja, mutta runsaasti liike-elämän palvelujen ja tukku- ja vähittäiskaupan työpaikkoja. Pääkaupungissa on yli 68 000 informaatiosektorin eli tietotekniikkaan liittyvien toimialojen työpaikkaa. Se on noin kolmasosa koko Suomen informaatiosektorin työpaikoista.^[20]

Suurimmat työpaikkakeskittymät sijaitsevat kantakaupungin alueella, ydinkeskustan ohella Pasilassa ja Meilahdessa. Kantakaupungissa merkittäviä julkisen sektorin työllistäjiä ovat eri ministeriöt ja keskusvirastot. Kantakaupungin ulkopuolella merkittäviä työpaikkakeskittymiä ovat Lauttasaari, Pitäjänmäki, Herttoniemi, Itäkeskus ja Vuosaari.

Helsingin työpaikkaomavaraisuus on 134 % (2004), joten useat muiden kuntien asukkaat käyvät Helsingissä töissä. Tähän Helsingin työssäkäyntialueeseen, eli paikkakuntiin, joista käydään paljon Helsingissä töissä, kuuluvat Tilastokeskuksen mukaan (2004) pääkaupunkiseudun kuntien lisäksi seuraavat kunnat. Tiehallinnon laskurin antamat luvut kertovat etäisyyden paikkakuntien keskustoista Erottajalle.

muokkaa Arkkitehtuuri

Jugendtalo (1912, vasemmalla) Kaisaniemenlahden rannalla, Siltasaarenkärjessä

Arkkitehtuuria löytyy Helsingissä nähtäväksi paljon. Vanhimpaa rakennuskantaa edustavat rakennukset ovat klassismia ja empireä. Hieman myöhempää tyylisuuntaa edustavat jugendkauden rakennukset sekä funktionalistiset ja modernit rakennukset.

muokkaa 1800–1850

Suurin osa Helsingin rakennuksista on rakennettu vuoden 1808 tulipalon jälkeen. Senaatintorin ja Katariinankadun risteyksessä sijaitsee Sederholmin talo (1757), joka on Helsingin kantakaupungin vanhin säilynyt rakennus, peräisin Suomenlinnan rakentamisen aloittamisen ajoilta.

muokkaa Klassismi ja empire

Valtioneuvoston linna (C. L. Engel, rak. 1818–1822) Senaatintorilla

Kun Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki, tarvittiin tulipalon jälkeinen uudelleenrakennus. Asemakaavan rakennuksia piirtämään valittiin Carl Ludvig Engel, jonka klassistinen arkkitehtuuri vastasi uudelleenrakennuskomitean johtajan ihanteita. Engelin piirtämiä rakennuksia on eritoten Senaatintorilla ja sen ympärillä. Senaatintorin itä- ja länsipäädyissä sijaitsevat Helsingin yliopiston päärakennus (1828–1832) sekä Valtioneuvoston linna (1818–1822). Senaatintoria hallitsee pohjoispäässä sijaitseva empiretyylinen, puhtaanvalkea Helsingin tuomiokirkko (1830–1840). Muita ympäristössä sijaitsevia rakennuksia ovat muun muassa kaupungintalo (1818), yliopiston kirjasto (1836–1845), nykyinen sisätautien klinikka (1826), Pyhän Kolminaisuuden kirkko (1828) sekä raatihuone (1819). Empiretyylisen Presidentinlinnan (1814) suunnitteli Pehr Granstedt. Helsingin vanhin kirkko on nimensä mukaisesti Vanha kirkko (1826), jonka suunnitteli Engel.

muokkaa 1850–1925

Kallion kirkko (L. Sonck, 1908–1912)

Uspenskin katedraali (A. M. Gornostajev, 1868)

1800–1900-lukujen tienoilla rakennettiin monia rakennuksia Helsinkiin. Jugendtyyliset kerrostalot hallitsevat monen Helsingin kaupunginosan katukuvaa.

Rautatientorin eteläreunalla sijaitsee Theodor Höijerin piirustusten mukaan rakennettu Ateneumin taidemuseo (1887). Sen arkkitehtuuriin kuuluvat monet korkokuvat ja patsaat. Suomen Pankkia vastapäätä sijaitsee uusrenessanssityylinen Säätytalo (1891), jonka on suunnitellut arkkitehti Gustaf Nyström. Helsingin silhuettiin piirtää jälkensä myös Uspenskin katedraali (1868).

muokkaa Jugend

Jugendtyyli on Helsingin näkyvimpiä arkkitehtuurin tyylisuuntauksia. Tärkeä jugendarkkitehti Helsingissä oli Lars Sonck, jonka kynästä on syntynyt lukuisia jugendkerrostaloja sekä pitkälle näkyvä Kallion kirkko (1908–1912), jossa on yhdistelty jugendiin myös kansallisromanttisen arkkitehtuurin ratkaisuja. Merkittävä maamerkki on myös Rautatieasema (1919–1922), jonka suunnittelija Eliel Saarinen oli myös merkittävä jugendkauden arkkitehti.

muokkaa Kansallisromantiikka

Kansallisromantiikka näkyy Helsingissä erityisesti Suomen Kansallismuseossa (1905–1910), jonka suunnitteli arkkitehtikolmikko Herman Gesellius – Armas Lindgren – Eliel Saarinen. Ulkoasu on kansallisromanttisesti Suomen keskiaikaisia linnoja mukaileva. Sisältä museo edustaa lähinnä jugendtyyliä. Rautatietorilla sijaitseva Suomen Kansallisteatteri (1902) on myös tunnettu kansallisromanttinen rakennus Helsingissä. Sen suunnitteli arkkitehti Onni Törnqvist-Tarjanne.

Johanneksenkirkko (A. E. Melander, 1878)

muokkaa Uusgotiikka

Uusgotiikka jäi Helsingissä taka-alalle. Ainoita näkyviä julkisia rakennuksia on Ullanlinnassa sijaitseva Johanneksenkirkko (1878), jonka suunnitteli arkkitehti Adolf Melander. Kaksoistornit kohoavat 74 metriin ja Suomen suurimmassa kivikirkossa istumapaikkoja on huikeat 2 600. Johanneksenkirkon julkisivussa on yli tuhat pientä patsasta ja se edustaa yksityiskohtarikkaana Suomen uusgoottisen arkkitehtuurin korkeinta huippua.

muokkaa 1925–

Eduskuntatalo (J. S. Sirén, 1926–1931)

Vuoden 1925 jälkeen Helsinkiin on noussut monia näkyviä rakennuksia. Funkkisrakennuksia Helsingissä on suhteellisen paljon ja modernismikin on edustettuna. Näkyvimpiä ajan töitä on Johan Sirénin suunnittelema Eduskuntatalo (1926–1931), joka on tyyliltään heräävän funktionalismin piirteitä omaava, mutta lähinnä klassistinen. Eduskuntatalo on Suomen tunnetuimpia rakennuksia. Kaudella rakennettiin myös Suomen ensimmäiseksi pilvenpiirtäjäksi kutsuttu Hotelli Torni (1931). Mikko Armannon suunnittelema Pasilan linkkitorni (1983) on Helsingin korkein rakennelma 146 metrin korkeudellaan.

Suomen arkkitehtuurin kieltämättä eriskummallisimpiin töihin kuuluu Töölössä sijaitseva Temppeliaukion kirkko (1969). Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnittelema kirkko on louhittu Temppeliaukion kallion sisään. Ulospäin siitä näkyy vain sisäänkäynti ja kattokupu.

muokkaa Modernismi

Ympyrätalo (H. ja K. Sirén, 1968)

Kiasma (S. Holl, 1996–1998)

Modernia arkkitehtuuria Helsingissä on etupäässä Nykytaiteen museo Kiasma, paljon erilaisia mielipiteitä synnyttänyt rakennus, joka koostuu kahdesta suorasta ja kaarevaseinäisestä osasta. Kiasman vieressä on Sanomatalo (1999), jonka seinät ovat lasiset. Helsingin kaupunginteatterin rakennuksessa (Timo Penttilä 1967) on onnistuttu sovittamaan moderni rakennus ympäristöönsä hyvin. Hakaniemen kaupunginosassa sijaitseva pankki- ja toimistorakennukseksi rakennettu Ympyrätalo (1968) on myös näyttävä ja näkyvä osa Kallion aluetta. Rakennuksen arkkitehtuuri hakee mallia 1920- ja 1930-lukujen keskieurooppalaisesta modernista arkkitehtuurista.

muokkaa Funktionalismi

Postitalo (J. Järvi ja E. Lindroos, 1938)

Olympiastadion (Y. Lindegren ja T. Jäntti, rakennettu 1934–1938)

Helsingin funktionalistinen rakennuskanta on vahva. Helsingissä vaikuttaneita funkkisarkkitehteja ovat muun muassa Alvar Aalto, Väinö Vähäkallio sekä Martti Välikangas. Funkkistyylissä rakennus piirretään palvelemaan käyttötarkoitustaan mahdollisimman hyvin ja jättämään pois merkityksettömät koristelut. Helsingin tunnetuimpia ja näkyvimpiä funkkisrakennuksia on yksi kaupungin symboleista, Olympiastadion (1934–1938), suunnittelijoinaan arkkitehdit Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti. Stadionia on sanottu maailman kauneimmaksi urheilustadioniksi. Olympiastadionin vieressä on Helsingin uimastadion (1938), jonka suunnitteli arkkitehti Jorma Järvi.

Merkittäviä funkkisrakennuksia Helsingissä ovat myös Alvar Aallon suunnittelemat Finlandia-talo (1968–1971) sekä Enson pääkonttori (1962) Katajanokalla. Finlandia-taloa on pidetty suomalaisuuden symbolina ja sen merkittävyyttä korostettiin 50 markan setelin takakanteen painamisella. Finlandia-talon puhtaan valkeaa linjaa jatkaa viereisellä tontilla sijaitseva Suomen kansallisoopperan rakennus (1993, suunnittelu Eero Hyvämäki). Toiselle puolelle Finlandia-taloa VR:n makasiinien tontille rakennetaan Helsingin musiikkitalo (2007–2009).

Helsingin postitalo (1938) on keskustassa sijaitseva Jorma Järven ja Erik Lindroosin suunnittelema, puhtaan maltillinen funkkisrakennus. Se on suojeltu. 1930-luvulta oleva Lasipalatsi (1936) on Viljo Revellin suunnittelema, kuten myös Makkaratalo (1967). Salmisaaressa sijaitsee Väinö Vähäkallion suunnittelema nykyään Helsingin oikeustalona käytettävä rakennus (1936), joka alun perin suunniteltiin Alkon tuotantolaitokseksi, pääkonttoriksi ja päävarastoksi. Helsingin funktionalistisia kirkkoja ovat Käpylän kirkko (1929–1930) sekä Lars Sonckin suunnittelema Mikael Agricolan kirkko (1933–1935). Funkkisliikenneasemista erityisen merkittävä on Helsinki-Malmin lentoasema, joka on Suomen lentokentistä ainoana luetteloitu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi.

muokkaa Kunnallishallinto

Helsingin kaupungintalo

Helsingin kaupunginvaltuustossa on 85 jäsentä, joista tällä hetkellä on naisia 45 ja 40 miehiä. Muun Suomen poliittiseen kenttään verrattuna suurin ero on Suomen Keskustan pieni kannatus. Edellisellä valtuustokaudella Vihreät olivat toiseksi suurin valtuustoryhmä, mutta viime vaaleissa SDP palasi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Suurimman ryhmän Kokoomuksen Suvi Rihtniemi on 15-jäsenisen kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

Helsingin kaupungilla on 30 virastoa ja 6 kunnallista liikelaitosta. Henkilöstöä on noin 38 000, josta puolet terveys- ja sosiaalitoimen tehtävissä. Helsingin kaupunginjohtaja on Jussi Pajunen ja apulaiskaupunginjohtajia ovat Hannu Penttilä (kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi), Tuula Haatainen (sivistys- ja henkilöstötoimi), Pekka Sauri (rakennus- ja ympäristötoimi) ja Paula Kokkonen (sosiaali- ja terveystoimi)

muokkaa Lautakunnat

muokkaa Kaupunginjohtajat

Helsingin kaupunginjohtajat vuodesta 1921 lähtien

Tasavallan presidentti on myöntänyt Helsingin kaupunginjohtajille ylipormestarin arvonimen 1930-luvulta lähtien. Ensimmäinen ylipormestarin arvon saanut kaupunginjohtaja oli Antti Tulenheimo (vuonna 1934).

muokkaa Palvelut